Olen toiminut useita vuosia terapeuttina osa-aikaisesti kätilön työn ohella. Olen kiinnostunut ihmisen hyvinvoinnista ja haluan olla läsnä kuuntelemassa ja näkemässä ihmistä ja hänen tarinaansa. Olen valmistunut useasta eri terapeuttikoulutuksista. Eniten työskentelytavassani näkyy Ihminen tavattavissa -terapeuttisuus. Kaikkea emme voi kohdata sanallisesti, joten käytän myös taideterapeutin koulutustani ja viimeksi hankkimaani psykodraamaohjaajan pätevyyttä. Ensimmäiseksi valmistuin aikanaan sielunhoitoterapeutiksi. Vastaanotto toteutuu asiakkaan ehdoilla ja hänen tarpeitansa kuunnellen.Tällä hetkellä syvennän psykodraamaohjaajakoulutustani ja opiskelen samalla työnohjaajaksi.
Toteutamme mieheni kanssa viikonlopputapahtumia, joissa hän luennoi ihmisyyden eri osa-alueista ja minä ohjaan psykodraamaa. Olemme saaneet niistä hyvää palautetta.
Taustaani
Kiinnostukseni psykologiaan ja siihen miten ihmisen mieli toimii alkoi jo pikkupoikana. Syy tähän kiinnostukseen oli siinä, että ihmettelin, miten tunnelma saattoi olla kovin erilainen riippuen siitä, kenen kaverini kotona kävin.
Pääosan työelämästäni olen ollut businessmaailmassa - pörssiyrityksistä start upeihin-. Matkakumppanina on ollut kiinnostus ymmärtää ihmisen mielen toimintaa ja sitä, miten osaisimme ja pystyisimme hyödyntämään meille ihmiselle annettuja kykyjä ja lahjoja tehokkaasti.
Businessmaailman ohella olen toiminut yli kaksi vuosikymmentä terapeuttina, valmentajana ja työnohjaajana. Olen tutkinut ja opiskellut vuosien saatossa monia terapeuttisia ja psykologisia menetelmiä ja malleja sekä olen ollut mukana monen huippuvalmentajan koulutuksissa . Tiedollisella ymmärryksellä on toki tärkeä sija terapiassa tai valmennuksessa mutta kaikkien merkittävimpänä asiana ymmärtää mielen ja psyyken toimintaa olen kokenut tapaamiset asiakkaitteni kanssa, työskentelyn oman työnohjaajani ja valmentajieni kanssa.
Koulutuksiani
- Kauppatieteiden maisteri (Helsingin kauppakorkeakoulu) - Sielunhoitoterapeutti - Ihminen tavttavissa - koulutus -CT -Cybernitic Transposition valmennus (Stuart Lichtman) -- CT on menetelmä, joka mahdollistaa alitajuisten haitallisten uskomusten - blokkien- poistamisen pysyvästi sekä alitajunnan tehokkaan hyödyntämisen tavoitteen saavuttamisesi CTmenetelmän taustalla on mm. psykosynteesi ja NLP (Neuro Lindquistic Programming)
- Useita traumanterapian kursseja (Peter Levine, Alex Howard) - Digiyliopisto - koulutus digitaaliiseen valmennukseen - Virtual coach -valmennuskoulutus (Eben Pagan, Annie Lalla) - Rapid Results Coaching Academy - valmennuskoulutus (Christan Mickelsen)
Työhistoriaani
- Aurinkomatkat , taloushallinnon ja IT-johtotehtäviä 1980-1999 - Finnair, konsernihallinnon johtotehtäviä 2000- 2005 - Utö, kalastaja, koti-isä 2006 - Utö Havshotellin toiminnan aloittaminen 2007 - ICT- / johdon konsultointi 2008-2010 - Toimitusjohtaja Ecolution Oy 2011-2017 - Hallituksen puheenjohtaja 2019- 2022, Ecolution Oy - terapeutti, työnohjaaja, kouluttaja, valmentaja 2006 - Lifemaster Oy:n perustaja, toimitusjohtaja
Menetelmäni
Käytän valmennuksessa testattuja ja toimivia psykologisia menetelmiä. Viime kädessä merkittävintä on kuitenkin vuorovaikutus valmennettavan kanssa.
Tärkein syy siihen miksi emme saavuta tavoitteitamme tai toteuta unelmiamme on se, että meillä on ristiriita alitajuisen uskomuksen ja tietoisen tavoitteen välillä. Nimitän tätä ristiriitaa blokiksi. Blokkien purkaminen vapauttaa ylittämään ne esteet, jotka ovat estäneet saavuttamasta tavoitteita tai elämästä itsensä näköistä elämää.
Blokkien purkaminen on keskeinen osa valmennustani.
Terapiatyössä lähestymistapani on psykodynaaminen. Terapiassa tarkastellaan ihmisen koko elämänkaarta ja elämän eri kehitysvaiheiden vaikutusta nykyisyyteen.
”Isoin juttu on ollut, että rohkaistuin tekemään uusia juttuja ja uskomaan enemmän itseeni. Koen senkin, että on hyvä kokeilla omia siipiä ja uskaltaa tarttua mahdollisuuksiin. Nyt mulla on enemmän välineitä käsitellä vaikeita tunteita.”. - Juha -
Valmennus on auttanut minua paikallistamaan ja käsittelemään henkisiä kipupisteitä, jotka ovat haitanneet ammatillista suoriutumistani. Koen, että itseluottamukseni yrittäjänä on vahvistunut, työskentelyni on aiempaa tehokkaampaa ja asiakkaiden kanssa uskallan vapautuneemmin olla oma itseni. Kaikki tämä on näkynyt positiivisella tavalla myös kuukausilaskutuksessa. Suosittelen. - Heikki -
”Olen oppinut ymmärtämään paremmin kuka minä oikeasti olen, tajuamaan erilaisia tunnereaktioita sekä menemään sitä kohti mitä itse haluan, purkamaan tunteita, jotka eivät kuulu minulle sekä löytänyt elämään tasapainoa.” - Milana-r
Lifemaster Oy
Viilloskija 12, 03100 Nummela
info@lifemaster.fi
+358 400 701 558
Y-tunnus 3162711-3